people_image

Taikuri Janne Raudaskoski.
Silmänkääntötemppuja
vailla vertaa.

Janne Raudaskoski on kiitelty ja palkittu ammattitaikuri, jonka erityisalaa on innovatiivinen rajojen rikkominen taikuuden, klovnerian ja nykyaikaisen teknologian parissa. Perinteisen taikuuden lisäksi hänet tunnetaan taikateatterituotannoistaan, jotka ovat hurmanneet yleisöä niin koti- kuin ulkomailla. Klovnerialla voi tehdä huumoria, mutta käsitellä myös vakavia aiheita”, Janne toteaa. “Sillä voi kummastella maailman menoa naivilla tavalla. Charles Chaplin oli klovni. Jos klovni hallitsee taikuudenkin, tuo se teoksiin uusia ulottuvuuksia.”

Ammattitaikurina vuodesta 1997 lähtien toiminut Janne on Suomen ja Pohjoismaiden mestari taikuudessa. Hän on suosituimpia taikureitamme ja kysytty esiintyjä yritysten tilaisuuksissa ja aikuisten tapahtumissa. Raudaskoski on valmistanut kaksi elämysteatteriksi kutsumaansa soolotuotantoa: The Outsider 2011 ja Watti Walopää ja kadonnut hehku 2008.

“Taitavan taikurin temppuja seuratessa viihtyy. Kun temput kytketään tarinaan, viihtyy vielä paremmin. Kun tempuntekijä lähenee sirkuksen klovnia, ollaan uuden taidemuodon juurilla.” -Kaleva

 

Työryhmä

dottedline

Konsepti, käsikirjoitus,
taikuudet ja roolit
Janne Raudaskoski
Ohjaus Sami Rannila
Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho
Valosuunnittelu Jarkko Lievonen, Antti Helminen
Pukusuunnittelu Kaisa Kemikoski
Maskeeraus Tiina Winter
Videoiden toteutus Jarno Rinnekangas
Lentotekniikka Pasi Kärppä, The Flying Circus